perjantai 30. elokuuta 2013

Ihmetykset jatkuu

Iltapäivällä oli suunnitelmissa matkustaa lautalla Breidjafjordur lahden yli Stykkisholmuriin. Lautan lähtöpaikalle oli vielä matkaa reilu 100km makeita vuonoja kierrellen ja vuoristoja ylittäen. Lumisadettakin päästiin pitelemään.



Osuihan matkalle myös yksi maan hienoimipia vesiputouksia, Dynjandi.







Iltapäiväksi oli luvattu reippaita tuulia mereltä. Olimme satamassa jo kolme tuntia ennen lautan lähtöä. Lipunmyyntikioski on suljettu talven ajaksi. Kioskin takaa löytyi Itävaltalainen kylmettynyt motoristi. Huikkasin hänet autoon lämmittelemään. Ukko ei puhunut juurikaan englantia, joten siinä me kolmestaan istuskeltiin hiljaa lauttaa odotellessa, joka saapui tunnin myöhässä.



Go Austria!
Laivamatka oli kovan tuulen vuoksi (24-30m/s) melkoinen elämys. Välillä paatti keikkui niin että keittiöstä kuului kova kilinä ja kolina sekä ravintolassa asiakkaiden juomat ja läppärit lentelivät ympäriinsä. Ihme että autot pysyivät paikallansa...




Illan kruunasi upea auringonlasku
Majoituimme Hotelli Stykkisholmuriin järkyttävään 170€ hintaan! Siihen kuului sentään aamupala...
Isä kiusaa ihmisiä puhumalla heille pelkkää suomea... =)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti